News Archives - Pelikasino.com

Ghost Rider -kolikkopeli 

Ghost Rider on elokuva, jonka sai ensi-iltansa vuonna 2007. Elokuva perustuu sarjakuvasankariin, joka ilmestyi ensimmäisen kerran lehdessä 1970-luvulla. Ghost Rider kertoo siis tavallisesta ihmisestä, joka pystyy muuntautumaan yliluonnollisten voimien omaavaksi moottoripyöräilijäksi. Mainitsemmeko jo, että Ghost Riderilla on liekehtivä kallo?

Kunnioittaakseen Ghost Rideria Playtech on luonut uskomattoman pelin muiden upeiden kolikkopelien ohella. Kyseissä kolikkopelissä saamme nähdä kasan bonuksia, kuten

Liekkejä ja vaaran huumaa

Ghost Rider koostuu kolmesta rivistä, viidestä rullasta sekä 20 voittolinjasta. Peli on uskollinen sukujuurilleen, mikä näkyy muun muassa pelin symboleissa. Voimme nähdä esimerkiksi mystisiä kirjoja ja kääröjä sekä tietenkin tuttuja hahmoja elokuvasta, jotka heräävät eloon voiton sattuessa. Myös tavanomaiset korttisymbolit 9-A ilmestyvät silloin tällöin.

Pelaaja saa itse valita montako voittolinjaa on aktivoitu pelin aikana. Sen lisäksi hän saa tietenkin valita panoksensa, joka vaihtelee yhden sentin ja sadan euron välillä yhtä voittolinjaa kohden. Minimipanos on siten yksi sentti, kun taas maksimipanos on puolestaan 2 000 €. Ilman bonuksia pelaaja voi voittaa jopa 10 000 €.

Saatko haamun kiinni?

 

Ghost Rider toimii pelin Wild-symbolina, joka voi korvata minkä tahansa symbolin voittavassa linjassa. Ilmaiskierrosten aikana nämä Wildit tulevat laajentumaan, mikä tarkoittaa suurempia voittoja pelaajalle.

 

Vähintään kolmen Ghost Rider -logon ilmestyessä rullille pelaaja palkitaan ilmaiskierroksin. Pelaaja saa kymmenen ilmaiskierrosta riippumatta siitä, montako logoa rullille ilmestyy. Kaikki ilmaiskierrosten aikana voitetut rahapalkinnot triplataan. Ilmaiskierrosten aikana pelaajalla on mahdollisuus voitta myös enemmän ilmaiskierroksia.

Lupasimme teille minipelin, ja sen te myös saatte – haamujahdin muodossa. Jännittävä minipeli aktivoituu, kun kaikki rullat ovat liekeissä. Yksi rulla syttyy kerrallaan tuleen Ghost Ridern ilmestyessä moottoripyöränsä kanssa. On siis epätodennäköistä, että kaikki rullat lemahtavat liekkeihin yhden kierroksen aikana. Kärsivällisyys palkitaan kuitenkin useimmissa tapauksissa, sillä Ghost Rider ilmestyy takuuvarmasti jossain vaiheessa.

Minipelissä pelaajan tehtävä on auttaa Ghost Rideria jahtaamaan haamuja. Kaikista pelottavista haamuista pelaajan on saattava kymmenen kiinni. Jokaista kiinniotettua haamua kohden pelaaja voittaa rahapalkinnon. Minipelin lopussa voitot lasketaan yhteen, mikä johtaa parhaimmassa tapauksessa suureen megavoittoon.

Astu maagiseen puutarhaan

Lapsina unelmoimme seikkailuista, sankariteoista ja taiasta. Mielikuvituksemme laukkasi villinä ja vapaana. Aikuisenakin toivomme välillä, että eläisimme taianomaisessa maailmassa täynnä velhoja ja keijuja.

Kiitos korkealaatuisen pelivalmistajan nimeltä RTG, voimme yhä toteuttaa salaiset toiveemme kolikkopelin muodossa. Pelissä Enchanted Garden pääsemme toiseen maailmaan täynnä taikaa ja mysteerejä. Uskallatko sinä astua kauniiseen, maagiseen puutarhaan?

Kaunis design täynnä keijupölyä

Enchanted Garden koostuu viidestä rullasta ja 20 voittolinjasta. Peli sijoittuu mystiseen puutarhaan, mikä tulee ilmi myös pelin nimestä. Maagisessa puutarhassa asuu kaikenlaisia taianomaisia olentoja, niin kuin keijukuningatar ja yksisarvisia. Puutarha on koristeltu myös erilaisine koruineen ja kaiken keskellä komeilee ihastuttava nuoruuden lähde. Symboleina toimivat myös tavanomaiset korttisymbolit 10-A.

Taianomainen teema on mystinen sekä mukaansatempaava. Kaunis metsä ympäröi pelipöytää ja kaunis musiikki toimii kirsikkana kakun päällä.

Enchanted Garden II

Jos pidit ensimmäisestä Enchanted Garden –kolikkopelistä, ihastut varmasti pelin jatko-osaan Enchanted Garden II. Pelivalmistaja RTG loi pelin ensimmäisen kolikkopelin 10-vuotis juhlan kunniaksi. Teemana toimii jälleen kerran taiottu metsä, mutta designia on muutettu ja pelitekniikkaa paranneltu.

Enchanted Garden II koostuu viidestä rullasta sekä 25 voittolinjasta. Peliä voi pelata sekä tietokoneella että mobiililaitteilla. On helppo huomata, että designia on paranneltu, sillä koko ympäristö näyttää kauniimmalta. Vehreä metsä on todella puoleensavetävä ja kutsuu pelaajan mukaan maagiseen seikkailuun.

Tässäkin pelissä symboleina toimii muun muassa kaunis keijukuningatar, upea nuoruuden lähde sekä tavanomaiset korttisymbolit 10-A. Voimme myös nähdä kauniita kukkakimppuja, mystisiä tonttuja, sammakkoja ja maagisia sormuksia. Monet symbolit on koristeltu kauniilla kukilla ja keijupölyllä, mikä viimeistelee maagisen designin.

Taikaa ja bonustoimintoja

Enchated Garden II –kolikkopelissä on kaksi mainittavaa bonustoimintoa: tulikärpäs- sekä keijukuningatartoiminto. Tulikärpästoiminto mahdollistaa seitsemän ilmaiskierroksen saamisen. Ilmaiskierrosten aikana pelaaja saa myös 3x-kertoimen. Aktivoidakseen ilmaiskierrokset pelaajan tulee saada puutarhasymbolin ilmestymään rullalle 1 sekä keijuprinsessan rullalle 5. Jos ilmaiskierrosten aikana ilmestyy vähintään kolme tulikärpästä, pelaaja saa kolme ekstrailmaiskierrosta.

 

Myös keijukuningatar mahdollistaa ilmaiskierrosten saamiseen. Aktivoituaan kymmenen ilmaiskierrosta toiminnon avulla alkaa Wild-symboleja ilmestyä rullille 2-5, mikä tarkoittaa sitä, että nämä symbolit tulevat korvaaman minkä tahansa symbolin voittavassa linjassa. Näidenkin ilmaiskierrosten aikana voitot triplataan.

Kissat, jotka putoavat aina jaloilleen

Millä eläimellä on yhdeksän elämää, joista se on hereillä ainoastaan kolme? Entäpä mikä eläin voi päästää sata erilaista ääntä, ja joka aina putoaa jaloilleen? No kissat tietenkin. Jos et voi vastustaa näitä söpöjä karvapalloja, Rival Gamingin uusi kolikkopeli on varmasti mieleesi.

Rival Gamingin uudessa pelissä Catsino ihastuttavat kissat pääsevät ensi kertaa luksuskasinolle pelaamaan suosikkipelejään. Osallistu kattien seikkailuun, voit voittaa kissanminttuja ja muita upeita palkintoja. Tyylikäs peli hurmaa sinut varmasti viehkeydellään ja oivallisuudellaan.

Mau-ahtava peli

Catsino koostuu viidestä rullasta, kolmesta rivistä sekä jopa 50 voittolinjasta. Aloittaessasi pelin saat valita, minkälaista peliä haluat pelata. Harjoituspelissä voit harjoitella pelaamista leikkirahalla, jotta saisit hiukan tuntumaa pelin kulkuun. Ollessasi valmis, voit siirtyä pääpeliin, jossa voit voittaa suuria summia käteistä. Voit valita Autoplay-toiminnon, jos et jaksa aina painaa nappia joka kierrosta varten, tai sitten voit pelata tavalliseen tapaan. Catsino on pelattavissa sekä tietokoneella että mobiililaitteilla.

Kuten on jo todettu, Catsinon teemana toimii kissat, mikä tulee myös ilmi pelin nimestä. Suloiset ja viekkaat mirrit ja kollit esiintyvät rullilla tässä mau-ahtavassa pelissä. Tiikerikissat, viekkaat kissakaunottaret ja ovelat kollit omaavat erilaiset luonteet ja arvot, esimerkiksi viekas kissatar voi tarjota sinulle jopa 500 kolikkoa, kun taas tiikerikolli voi tarjota sinulle 400 kolikkoa. Sen lisäksi symboleina toimivat tavanomaiset korttisymbolit 10-A. Näiden kaikkien symbolien avulla voit voittaa jättipotin, joka on arvoltaan yli 2 500 €.

Bonustoiminnot

Vähintään kolmen violetin, lihavan katin ilmestyessä rullille pelaaja voi aktivoida yhdeksän ilmaiskierrosta. Tämä kolli antaa sen lisäksi 5x-kertoimen. Ilmaiskierrosten aikanakin voit ansaita lisää ilmaiskierroksia vähintään kolmen kollin jälleen ilmestyessä rullille. Näissä bonusilmaiskierroksissa kerroin on 7x.

Tässä pelissä on myös hurmaava liikemieskatti, jolla on yllään tyylikäs puku. Kun vähintään kolme tällaista kissaa ilmestyy pääpelissä rullille, saa pelaaja palkinnoksi jälleen ilmaiskierroksia. Sen lisäksi liikemieskatti toimii pelin Wild-symbolina, joka korvaa minkä tahansa symbolin voittavassa linjassa.

Ainutlaatuisella kissateemalla varustettu kolikkopeli luo aivan uudenlaisen pelikokemuksen. Tämän hauskan pelin ansiosta voit jo maistaa kerman, kissanmintun ja jättipotit.

Kesä ja kuningaslaji

Kesä on saapunut Suomeenkin täydellä rytinällä. Grillissä tirisevät kyljykset tuoksuvat, aurinko lämmittää lempeän tuulen puhaltaessa ja nyt on viimeinkin oikea aika loikoilla ja ottaa rennosti. Kesä on myös muutakin. Kesällä löydämme helpommin aikaa myös lempiharrastuksillemme, niin kuin urheilulle ja muulle hauskanpidolle.

Kesällä pelataan kuningaslajia, eli jalkapalloa. Maailmankuulu, UEFA:n järjestämä Euroopan mestaruuskisat on vihdoinkin päässyt käyntiin, tänä vuonna Ranskassa. Odotamme innolla loppuottelua, 10. heinäkuuta, jolloin Euroopan kaksi parasta joukkuetta ottavat mittaa toisistaan.

Euroopan mestaruuskilpailun henki näkyy selvästi myös kasinomaailmassa. Genesis Gaming on nimittäin julkaissut ainutlaatuisen, jalkapalloteemalla varustetun kolikkopelin mestaruuskilpailujen kunniaksi. Pelin nimi on Euro Golden Cup, jossa sinä voit voittaa tuon kultaisen pystin. Tästä pelistä voidaan nauttia sekä tietokoneilla että mobiililaitteilla.

Ole yleisön suosikki

Euro Golden Cup koostuu viidestä rivistä sekä 25 voittolinjasta. Tämä peli seuraa uskollisesti jalkapallofanien toiveita, mikä näkyy designissa. Taustalla näkyy vehreä pelikenttä ja täynnä oleva katsomo. Symboleina toimivat muun muassa eri maiden pelipaidat, kuuluisat pelaajat sekä bonussymbolit. Taustalla soi hauska torvimusiikki, mikä saa jokaisen hyvällä tuulelle. Peliin on lisätty hauska yksityiskohta, sillä joka kerran voiton sattuessa, yleisö nousee taputtamaan ja pelaaja voi nauttia koko kentän täyttävistä ilonhuudahduksista.

Bonustoimintojakaan ei tästä pelistä puutu. Voitte kokea muun muassa Wild-symbolit, jotka korvaavat minkä tahansa symbolin voittavassa linjassa. Sen lisäksi Euro Golden Cup tarjoaa myös ilmaiskierroksia sekä mysteerisymboleja. Kirsikkana kakun päällä toimii hauskat minipelit. Esimerkiksi pelaaja voi kokea rankkareiden huumaa yrittäessään hämätä maalivahtia, potkaisemalla pallon maaliin ja ansaitsemalla suunnattomia suuria palkintoja.

Ole turnauksen mestari

 Upeaa peliä on suunniteltu ja muokkailtu jo tovin, minkä tuloksena pelinkehittäjä on keksinyt laatia eri tasoja. Eri tasot tuovat kolikkopeliin aitoa turnaustuntumaa, sillä joka kertaa pelaajan päästessä uuden tason läpi, on hän lähempänä kultaista pokaalia.

Uusia tasoja avataan keräämällä eri maiden lippuja ja palkintoja. Palkinto ansaitaan, jos jonkin maan lippu ilmestyy sekä rullalle yksi että viisi. Kerättyään 15 palkintoa pelaaja pääsee tasolle kaksi, ja kerättyään 30 palkintoa pelaaja pääsee tasolle kolme. Tasojen erot näkyvät muun muassa siinä, että ilmaiskierrosten toiminnot vaihtelevat.

Tässä pelissä voit kokea jalkapallopelien aidon jännityksen, sillä sinä olet MVP – arvokkain pelaaja. Euro Golden Cup tulee varmasti olemaan yksi Genesis Gamingin suosituimmista peleistä.

Parhaat pelit NetEntiltä tänä keväänä

Kevät, jota olemme jo niin hartaasti odottaneet synkän talven aikana, on vihdoin saapunut myös meille tänne Suomeen. Kukat puhkeavat hiljalleen kukkaan, lumi sulaa ja maan vihreä peitto pääsee taas näkyviin. Joudumme kestämään kevätsateita, mutta kevään raikas tuulahdus muuttaa kaiken paremmaksi.

NetEnt on juhlistanut kevättä julkaisemalla monta uutta ja hauskaa peliä, joista pelaajat ympäri maailmaa voivat nauttia. Nauti sinäkin ja löydä kevään parhaat pelit avullamme.

Egg-O-Matic

Tiedämme kyllä, että pääsiäinen on jo ollutta ja mennyttä, muta kyllähän kanapelejä voi pelata muulloinkin. Tämä kanapeli on sitä paitsi kaukana pääsiäisestä, sillä näitä munia ei maalata. Pelin teemana on kieltämättä mitä eriskummallisin. Tässä pelissä kanat ovat nimittäin mekaanisia, ja munat tulevatkin yllättäen munakoneesta.

Teeman mukaisesti, tausta koostuu koneista ja ihmeellisestä vempeleistä. Symboleina toimivat erilaiset mekaaniset kanat, tiput ja kukot. Kaikille löytyy varmasti se oma suosikki: on pientä, suurta, tavallista ja eriskummallista siipikarjaa tarjolla.

Tässä pelissä on runsaasti bonustoimintoja. Pelaaja voi muun muassa kohdata Wild-symboleja ja ilmaiskierroksia runsain määrin. Egg-O-Matic-pelissä on kuitenkin yksi mainittava, ainutlaatuinen bonustoiminto. Välillä ruudulle pomppaa kananmuna, jonka kukko avaa. Munan sisältä paljastuu ihmeellinen palkinto, esimerkiksi kolikkoja, ilmaiskierroksia tai lisää Wild-symboleja.

Wonky Wabbits

Keväällä luonnon eläimet pääsevät taas vauhtiin. Mikä kielisikään kevään tulosta paremmin kuin söpöt puput, maukkaat porkkanat ja visertävät pikkulintuset? Wonky Wabbits on luonnon veijareista kertova peli, jossa hauskannäköiset pupuset varastavat puutarhaan porkkanoita ja muuttuvat aika ajoin pelin Wild-symboleiksi.

Tämäkin peli koostuu tavanomaisen mallin mukaan kolmesta rivistä, viidestä rullasta sekä 15 voittolinjasta. Kevään kaunis ilmapiiri näkyy pelin taustassa, jossa puutarha vihertää ja linnut laulavat. Symbolit koostuvat puutarhan maukkaista antimista, muun muassa porkkanoista, tomaateista, kaalista ja maisseista. Myös tavanomaiset korttisymbolit 10-A esiintyvät tässä pelissä.

Tästäkään pelistä ei puutu bonustoimintoja. Wild-symbolit esiintyvät yhtenään, joista putkahtaa hullunkurinen jänöjussi voiton sattuessa. Näissä Wild-symboleissa on myös se hieno puoli, että ne tuplaantuvat aina kun yksi Wild ilmestyy.

Flowers

Kaikki tietävät, että kauniit kukat ovat kevään symboli. Oletkin jo kenties nähnyt sinivuokkoja lähimetsässäsi? Flowers on klassinen kolikkopeli, jossa on viisi rullaa ja kolme riviä, joka tuo varmasti iloa keväiseen päivään.

Fowers-pelissä symboleina toimivat ilmiselvästi erilaiset kukat, niin kuin esimerkiksi hilpeät kissankellot, pelottavat lihansyöjäkasvit, murjottavat ruusut ja nauravat auringonkukat. Taustana toimii keväinen luonto. Pelissä on hauska yksityiskohta, nimittäin se, että voittolinjat, joita on yhteensä 30, on merkitty ämpärein.

Tähän peliin sisältyy muun muassa ilmaiskierroksia ja Wild-symboleja. Bonussymbolit ilmestyvät säiden muodossa, joten kannattaa pitää silmällä pilviä ja auringonpaistetta. Pilvet ovat Scatter-symboleja, ja kun niitä ilmestyy vähintään neljä kappaletta, ilmaiskierrokset alkavat. Ilmaiskierrosten voittojen kerroin on panos x 3.

Peli Olympoksen ylijumalan kunniaksi

Ne, jotka tietävät edes jotakin kreikkalaisesta mytologiasta, tunnistavat varmasti nimen ”Zeus”. Hän oli kaikkien jumalien ylijumala ja samanaikaisesti muun muassa taivaan ja ukkosen jumala.

Legendan mukaan hänen isänsä, Kronos, nieli kaikki Zeuksen sisarukset saatuaan tietää, että nämä aikoivat syöstä hänet vallasta. Zeus kuitenkin ehti piiloutumaan äitinsä avulla ja kasvoi salaa aikuiseksi Kreetalla. Tultuaan tarpeeksi vahavaksi Zeus kukisti isänsä, vapautti sisaruksensa ja otti vallan kaiken ylijumalana.

Playtech on tällä viikolla ilmoittanut julkaisevansa ensimmäisen pelin sarjasta ”Age of Gods”, joka perustuu kreikkalaisten jumalien mytologiaan. Yhteensä sarjaan kuuluu seitsemän viihdyttävää peliä. Sarjan ensimmäinen peli on nimetty Olympoksen pääjumalan mukaan: Zeus.

Hiukan tietoa pelistä

Zeus-pelissä on viisi rulla ja 25 voittolinjaa. Peli on hauska ja lumoava, varsinkin kun pelaaja voi milloin vain voittaa yhden neljästä mysteerijättipotista.

Pelin design on mitä hurmaavin, ja se on todella uskollinen pelin teemalla. Liitelemme yläilmoissa, Olympoksen yläpuolella. Fontti on juuri sellainen kuin luulemme antiikin Kreikan kirjoitustyylin olevan. Symboleina näemme antiikin Kreikan aikaisia esineitä, esimerkiksi ihania säveliä soittavat harput, komeat pegasokset, hurjat kotkat, historialliset ruukut ja mahtavat purjelaivat, jotka vievät meidät suoraan seikkailuun.

Bonusominaisuudet

Mitä kolikkopelit olisivatkaan ilman hauskoja bonustoimintoja? Zeus-pelin ensimmäinen mainittava bonusominaisuus ovat ilmaiskierrokset. Pelaaja voi yhteensä ansaita 10 ilmaiskierrosta kolmen Scatter-symbolin ilmestyessä rullille.

Tässä pelissä ilmestyy ilmiselvästi myös Wild-symboleja, jotka voivat korvata minkä tahansa symbolin voittavassa linjassa. Näissä voitoissa tuovissa symboleissa komeilee pääjumala itse, jäätynyt Zeus. Vielä mainittakoon, että pelissä pelaaja voi ansaita kertoimia, jotka suovat yhä suurempia voittoja.

Playtech kommentoi

Yksi Playtechin johtajista, Shimon Akad, kommentoi pelin julkaisua seuraavin sanoin (vapaa käännös): ”Kasinomme on kehittänyt sarjan, joka koostuu uskomattomista ja korkealaatuisista peleistä, mikä tulee lisäämään jälleen yhden uuden ulottuvuuden meidän jo ainutlaatuiseen kokoelmaamme, joka koostuu 600 parhaimmasta pelistä. Zeus on vain alkua: jumalat ovat varmasti jo matkalla, ja meidän pelaajamme voivat odottaa saavansa kokea kokonaisen Age of Gods –vyöryn, joka tullaan julkaisemaan kokonaisuudessaan tähän vuoden loppuun mennessä.” Jäämme odottamaan innolla.

NetEntin innovatiivinen viikko

Naapurimaahamme sijoittunut, eli ruotsalainen pelivalmistaja NetEnt on ilmoittanut aloittavansa luovan viikon, jolloin ahkerat työntekijät voivat ideoida rauhassa ja toivon mukaan keksiä uusia, innovatiivisia menetelmiä, joiden avulla upea NetEnt voisi parantaa jo nyt hyväksi todettua toimintaansa. Liberaali yrittäjänäkemys tulee toivon mukaan tuottamaan tulosta.

Luovan viikon tarkoituksena on sekä inspiroida työntekijöitä sekä laajentaa heidän mieltään erilaisin aktiviteetein. Tämä kansainvälinen projekti tulee myös yhdistämään koko NetEnt-yhteisön, mikä tulee varmasti vahvistamaan yrityksen sisäistä yhteishenkeä ja parantamaan yhteistyötä.

Mahtavia aktiviteetteja laidasta laitaan

Innovatiivinen viikko koostuu erilaista työpajoista ja kiinnostavista seminaareista, joista työntekijät voivat oppia uuttaa ja soveltaa oppimaansa työelämässään. Luovan ajattelemisen lisäksi on myös panostettu hyvinvointiin ja kuntoiluun. Viikon suunnitelmaan kuuluu muun muassa inspiroivat esiintymiset, videoraportit, 3D-ääniä sekä sykettä nostattavaa zumbaa. Viimeisenä, muttei vähäisempänä, myös unohtumattomia juhliakin on luvassa.

Pomojen mielestä innovatiivinen viikko on erinomainen idea. Simon Hammon kommentoi tapahtumarikasta viikkoa seuraavin sanoin (vapaa käännös): ”On tärkeää, että innovatiiviset yritykset, kuten me, otamme askeleen taaksepäin projekteihimme nähden ja nähdään sen sijaan yrityksen kokonaiskuva. NetEnt kannustaa työntekijöitään olemaan luovia, ja tällä viikolla odotamme saavamme tuoda esille nuo uudet, jännittävät ideat, samanaikaisesti kuin pidämme hauskaa.”

Rentoa Havaiji-meininkiä

Monet tuntevat Havaijin trooppisena paratiisina, joka sijaitsee Tyynellämerellä. Vaikka Havaiji kuulukin Yhdysvaltoihin, on siellä kehitetty oma kieli: havaiji. Havaijilla voit nähdä suuret aallot, jonka päällä voi surfata, eksoottisia tansseja ja ruskettuneita paikallisia.

Viime kuukausina NetEnt on julkaisua vauhdikkaita ja rockahtavia pelejä. Maaliskuussa meininki on rennompi, sillä innovatiivisen pelivalmistajan uusimman pelin innoittajana toimii Havaiji. Tämä peli julkaistaan 22. maaliskuuta, joten ota siis rennosti, leit esiin ja ei kuin tanssimaan värikkäässä Aloha Cluster Pays –kolikkopelissä, joka on eloisa ja ainutlaatuinen.

Eksoottinen luonto ja hymyilevät patsaat

Hauskassa Aloha Cluster Pays –pelissä on kuusi riviä ja viisi rullaa. Symboleina toimivat eksoottiset, Haviji-aiheiset asiat. Symboleina voit muun muassa nähdä violetit havaijilaiset kukat, maukkaat ananakset, avoimet kookospähkinät, ihastuttavat simpukat ja hymyilevät Tiki-patsaat.

Taustalla näkyy upea havaijilainen luonto merineen, rantoineen, palmuineen ja tulivuorineen. Pelilaudan vieressä seisoo hymyilevä Tiki-patsas, joka kantaa värikästä leitä kaulallaan. Peli on äärimmäisen sujuva, ja design on mitä mainion. Kaiken kukkuraksi taustalla kuullaan jännittävää rummutusta, joka vie meidät suoralla lennolla eksoottiseen Havaijiin.

Pelin toiminnot

Vaikka pelilauta muistuttaakin klassista kolikkopeliä, Aloha Cluster Pays –pelissä on täysin uudenlaiset pelitoiminnot. Englanninkielinen sana ”Cluster” tarkoittaa rykelmää, joka on oleellinen osa peliä. Voittolinjoja ei ole, vaan symbolien tulee ilmetä rykelmissä, jolloin pelaaja voi voittaa. Mitä isompi rykelmä, sen suurempi voitto.

Pelissä on niin sanottu Sticky re-spin –toiminto. Se aktivoituu aina voiton sattuessa. Voittosymbolit jäävät laudalle uuden rullauksen aikana. Jos voittosymbolit aiheuttavat uuden voiton, kasvaa voittopotti ja voittosymbolit jäävät jälleen laudalle. Tämä toiminto loppuu vasta sitten, kun voittoa ei ilmaannukaan tai koko pelilauta on täynnä voittosymboleja.

Pelissä on luonnollisesti tavanomaisia Wild-symboleja. Ne näyttävät laatikoilta, joihin on maalattu kysymysmerkki. Wild-symboli muuttaa muotoaan korvattavan symbolin mukaan. Jos Wild-symboli korvaa esimerkiksi Tiki-patsaan, muuttuu Wild Tiki-patsaaksi.

Tässä pelissä ilmaiskierrokset ovat oleellisessa osassa. Ne aktivoidaan Scatter-symbolien avulla, jotka näyttävät postimerkeiltä. Ilmaiskierrosten määrä riippuu siitä, montako ilmaiskierrossymbolia on ilmestynyt. Pelaaja voi ansaita korkeintaan 12 ilmaiskierrosta, mutta ilmaiskierroksia voi myös ansaita ilmaiskierroksien aikana. Ilmaiskierrosten aikana Symbol Drop –toiminto on aktivoitu, mikä tarkoittaa, että alempiarvoiset symbolit poistetaan, jotta pelaaja saisi suuremman voiton.

Kuka vie Oscar-gaalan kultaiset patsaat?

Vielä on jäljellä vain muutama hetki suuren päivän koittoon! Sen päivän, joka on omistettu elokuville ja niiden tekijöille. Kyse on tietenkin Oscar-gaalasta, joka järjestetään 88. kertaa ensi tiistaina. Ketkä mahtavat voittaa korkea-arvostetut palkinnot? Kenties elokuvapalkinnot vie Yksin Marssissa tai Inside Out – mielen sopukoissa? Ehkäpä näyttelijäpalkinnot menevät Leonardo Dicapriolle tai Jennifer Lawrencelle? Entä saako John Williams parhaan säveltäjän palkinnon? Se nähdään tänään illalla.

Ihmettelette varmaan miksi kasinouutisissa kerrotaan elokuvista ja palkinnoista, eihän kasinomaailmalla ole mitään tekemistä Oscar-gaalan kanssa. Tämä ei ole totta, sillä tänä päivänä voidaan lyödä aivan kaikesta vetoa – myös Oscar-gaalan tuloksista.

Missä voidaan lyödä vetoa?

On totuttu siihen kuvitelmaan, että vetoa lyödään vain urheilutuloksista. Tämä ei suinkaan pidä paikkaansa, sillä monet – itse asiassa lähes kaikki – vedonlyöntitarjoajat tarjoavat myös mahdollisuuden veikata viihdekilpailujen tuloksista, niin kuin Euroviisujen tai Oscar-gaalan tuloksista.

Muun muassa arvostetut vedonlyöntitarjoajat kuten Unibet, Optibet, Olybet ja Tonybet tarjoavat pelaajilleen mahdollisuuden veikata Oscar-gaalan tuloksista. Kaikki sivut edellyttävät sisäänkirjautumista ja talletuksen tekemistä.

Ennen kuin päätät lyödä vetoa, kannattaa tarkistaa, minkälaiset todennäköisyydet ehdokkailla on voittaa. Tällä hetkellä näyttäsi siltä, että The Revenant voittaisi parhaan elokuvan palkinnon kertoimin 4/7. Fanit ovat myös lähes varmoja, että Leonardo Dicaprio voittaa parhaan miespäänäyttelijän Oscar-palkinnon kertoimin 1/100. Ei muuta kuin veikkaamaan!

Lähde Casumon kanssa Japaniin

Onko nousevan auringon maa koskaan kiehtonut sinua? Haluaisitko nähdä geishojen tanssin, mangojen viehkeät hahmot ja vaaleanpunaiset kirsikkapuut? Voinet jo varmaan haistaa vihreän teen rauhoittavan aromin, tuntea painavan sumopainijan jyrisevät askeleet ja maistaa suussa sulavan sushin. Houkuttelevaa, eikö vain? Sitä se Japani on.

Innovatiivinen verkkokasino Casumo ja ainutlaatuinen pelivalmistaja NetEnt ovat yhdessä lanseeranneet tämän upean arvonnan, jonka pääpalkinto on jännittävä matka Japaniin. Ehkä sinä olet se onnellinen, joka saa nähdä Tokion vilkkaat kadut tänä kesänä.

Osallistu bonuskoodilla

Jotta pelaaja voisi osallistua kampanjaan, tulee hänen käyttää NetEntin antamaa koodia Casumon nettikasinolla. Ensiksi pelaajan on rekisteröidyttävä Casumon ainutlaatuisille verkkosivuille, minkä jälkeen hänen tulee tallettaa vähintään 10 € pelitilillensä. Talletuksen aikana pelaajan tulee käyttää koodia Japan16, jolla osallistutaan arvontaan. Pelattuaan 10 tallettamaansa euroa pelaaja ansaitsee oman arpalippunsa matkan arvontaan.

Kampanjaan osallistuminen on mahdollista 17.2-2.3. Onnekkaat voittajat julkistetaan torstaina 3.3.

Unohtumaton matka

Tässä vaiheessa on jo varmaan ilmiselvää, että kampanjan pääpalkinto on matka Japaniin. Kolme onnekasta pelaajaa tulee voittamaan matkan Japaniin 19.-22.5. Voittajat saavat yöpyä viiden tähden luksushotellissa Tokiossa ja saavat liput unohtumattomaan sumopainiotteluun, jossa suuret miehet ottavat mittaa toisistaan. Opas tulee olemaan voittajien seurana koko matkan ajan ja varmistaa, että kaikki matkaan liittyvät asiat sujuvat moitteettomasti. Kaikki eksoottiset ruuat kuuluvat tietysti myös hintaan.